#puskurityö

Talouden hallinnan kirjoissa, blogeissa ja koulutuksissa puskurirahaston olemassaolosta ja riittävyydestä puhutaan kyllästymiseen saakka – siis rahan, johon turvaudutaan, kun jääkaappi hajoaa tai lomautus iskee. Puskurirahasto on aivan keskeinen työkalu oman taloudenhallinnan pakissa, joka tuo sekä henkistä rauhaa että taloudellista turvaa.

Vaikka klikkiotsikoissa muuta rummutetaan, suurin osa suomalaisista on edelleen 100 % palkansaajia yhdellä työnantajalla. Myöskään yrittäjien määrä ei ole pitkän ajan tarkastelussa radikaalisti noussut (Pyöriä, P. 2017. Työelämän myytit ja todellisuus. sekä Sutela, H. & Pärnänen, A. 2017. Yrittäjät Suomessa.) Hiljalleen näiden suhde kuitenkin muuttuu ja rajaa sekoittavat esimerkiksi alustatalouden, kevytyrittäjyyden ja laskutuspalveluiden tuomat mahdollisuudet.

Yrittäjyys on riskialtista – sanotaan – sillä yrittäjänä päästät irti monesta yhteiskunnan tukimahdollisuudesta. Toisen ääripään, 100 % palkansaajan tilanne on kuitenkin yhtä riskialtis, mikäli hän on 1 työnantajan palveluksessa: tällöin tulo on 1 kortin varassa ja jos työnantaja joutuu lomauttamaan tai irtisanomaan, tuloista voi tippua jopa 50 %.

Sijoittamisesta tuttujen ”hajauttamisen” ja ”puskurirahaston” logiikkaa voisi tuoda myös työelämän puolelle.

Puskurityötä jokaiselle suomalaiselle

Jokaisella pitäisi olla puskurityö: Se voisi olla sivutoimi (palkkatyö / yritys / sijoitus) tai harrastus, josta voisi tehdä itselleen uuden työpaikan tai tuloa joko jatkuvasti tai tarvittaessa. Kantavana ajatuksena on siis lisätä itselleen toinen tai useampi taloudellinen tukijalka, siirtää osa munista siihen toiseen koriin, jotta henkilökohtainen talous ja taloudellinen mielenrauha ei olisi 1 palkkatyön varassa. Kuluneina vuosina suomalaiset kun ovat pohjoismaisessa vertailussa olleet systemaattisesti muita huolestuneempia taloudellisesta tilanteestaan (Danske, Taloudellinen mielenrauha, 2020).

Koska sijoitussalkku, joka voisi tuottaa omistajalleen esimerkiksi 20 % kuukauden tuloista, ei ole välttämättä itsestäänselvyys, se ei ole tämän artikkelin keskiössä.

Palkansaaja voisi työskennellä pääasialliselle työnantajalleen 80% ja keskittyä puskurityöhönsä 20% 40 tunnin viikkotyöajastaan – kilpailukielto- ja muut sopimukset huomioiden.

Työntekijän näkökulmasta

• 80% työaika tuottaa 80 % tuloista:
  tämä on jo aika paljon, vaikka puskurityö ei tuottaisi 20 % tuloista ensimmäisestä päivästä lähtien. Myös progressiivinen verotus tasoittaa eroa.
• Lomat:
  80% työajalla lomat kertyvät ja kuluvat kuten 100% työajalla (huom. ero korvauksen määrässä)
• Työttömyys ja tuloriski:
  Riski on jaettu ainakin 2 koriin, joista pienempää voi kasvattaa isomman vähentyessä / kaatuessa kokonaan.
• Työmarkkina-arvo:
  Tämä on yksi tapa ylläpitää omaa työmarkkina-arvoa, sillä kokemus, osaaminen ja verkosto kasvavat ja monipuolistuvat.
• Motivaatio:
  Työnkuvasta tulee vaihtelevampi, mikä pitää yllä hyvää vireyttä.
  Päätyönantaja ei välttämättä kykene tarjoamaan tehtäviä / tavoitteita, jotka vastaavat 100 % omia mielenkiinnon kohteita (saattaapa tämä olla myös aika kohtuuton vaade). Ehkä puskurityö tarjoaa vastauksen tähän tavoitteeseen!

Työnantajan näkökulmasta

• 80 % työpanos on 80 % kuluista:
  Joissakin työtehtävissä < 100 % riittää. Työajan ollessa rajatumpi saatta tehokkuus kasvaa.
• Kun työntekijä on paikalla (huomioiden #korona, #etätyö) suurimman osan aikaa, työyhteisön dynamiikka ja yhteisöllisyys eivät merkittävästi kärsi.
• Malli mahdollistaa pienemmissä määrin (kaikkea osaamista ei tarvita 40 h/vko) tarvittavan osaamisen hankkimisen kokonaiskustannuksen kasvamatta: esimerkiksi konsulttikulu on karkeasti arvioiden 2 x palkkakustannus.
• Työnantajakuva:
  Joustavuus on osa positiivista työnantajakuvaa. Huomioitavaa on myös, että tarjoamalla työntekijöille mahdollisuutta toteuttaa itseään myös puskurityössä saatetaan välttää nk. työpaikkahyppelyä, joka on työnantajalle kallista (ks. esim. Marko Kestin tutkimukset, Lapin yliopisto).

Osaamisen laajentuminen ja monipuolistuminen hyödyttäisi sekä palkansaajaa, työnantajaa että yhteiskuntaa. Malli ruokkisi mahdollisesti myös uusien yrittäjien ja innovaatioiden syntymistä.

Mahdollisuuksia tällaiselle työn tekemisen mallille on hiljalleen luotu, esimerkiksi laskutuspalveluilla (ukko.fi, OP:n kevytyrittäjä): näiden kautta laskutus onnistuu helposti ja ne huolehtivat alveista ja sosiaalimaksujen tilityksestä – asioista, joiden syväosaaja ei niin halutessaan tarvitse olla.

Älä lipsahda pimeälle puolelle

Tarkkana saa silti olla esimerkiksi palkansaaja vs yrittäjä -problematiikan kanssa, jos toiveissa on profiloitua jommaksikummaksi, ettei tule vahingossa lipsahdettua sille pimeälle puolelle. Sivutoimeen on usen myös haettava työnantajalta lupa (huomioi kilpailukieltokysymykset), joka on hyvä olla kirjallisesti.

Työviikon sirpaloitumisellä on myös muita puolia, kuten jaksaminen: vastuu omasta jaksamisesta kun siirtyy tällaisessa kuviossa vahvemmin  yksilölle. Työnantaja voi puuttua työntekijän jaksamiseen vain työssäsuoriutumisen perusteella, joten esimerkiksi työtuntien kurissapitäminen on työntekijän omissa käsissä.

Lopuksi sanottakoon, että työn hajauttaminen ei ole kaikilla aloilla, työtehtävissä tai elämäntilanteissa mahdollista tai paras ratkaisu (esim. Superin elämänkaariteoria). Uskallan kuitenkin väittää, että ajoittain kyse saattaa olla kasvukivuista, sekä yksilöiden että työnantajien mielissä, siirryttäessä moninaisempaan ja joustavampaan työelämään ja työnteon tapaan.

Puskurityön pystyttäminen vaatii toki monenlaisia taitoja, mutta ennen kaikkea toimeen tarttumista: oman osaamisen ja motivaation tunnistamista, oman kokemuksen sanoittamista, tavoitteiden asettamista, markkinan ja oman talouden laskemista.

Kuten aina, ota mukaan kaveri tai perheenjäsen – ja itse autan tässä mielelläni, ole rohkeasti yhteydessä!