Työsopimus – juristijargonia vai tolkkua tekstiä työstä?

Kaikkihan me olemme niitä tehneet. Pitkiä, lyhyitä, runsassanaisia, niukkoja, 12-sivuisia, yksisivuisia, suomeksi, englanniksi, kaikenkattavia, luurankoja, kirjallisia tai kippistellessä sovittuja. Työsopimus. Tuo tusinaan eri lakiin lonkeroitaan levittelevä meduusa, johon ei ehkä toivo koskaan joutuvansa palaamaan ja josta saa sopivan tilaisuuden tullen muhkean riidan aikaiseksi. Myös paperi, josta valitettavan moni joutuu nykyisessä taloustilanteesta vain haaveilemaan. Toiset inhoaa, … Lue lisää

HR-kartoitus on yritysjohdon kätevä työkalu

Yrityksen kutakin toiminta-aluetta on kehitettävä silloisen kasvuvaiheen mukaisesti. Liian pienet tai liian myöhään tehtävät panostukset hidastavat kasvua – liian isoihin liian aikaisin tehtyihin taas kulutetaan kasvuyhtiön rahatynnyrin kultaakin kallliimpia euroja. Sijoittajia ja omistajia kun yleensä kiinnostaa, minne heidän rahansa käytetään, ja siitä tilille vedetään toimitusjohtaja ja/tai operatiivinen johto. Yrityksen kasvukäyrää voisi kuvata vaikka näin. Launch-vaiheen … Lue lisää

Yrityksesi HR-valmius tukee tai nakertaa liiketoimintaasi enemmän kuin arvaatkaan!

Turhapa sitä on kierrellä. Me molemmat tiedämme, että menestykseen tarvitaan muutakin kuin loistavia ideoita, teknologiaa, IPR:iä tai investoitua rahaa. Tarvitaan HR:ää. Toimivia johtamiskäytäntöjä, riittävästi rakennetta, selkeyttä, läpinäkyvyyttä, sanoitettuja ja viestittyjä toimintatapoja. Uskallammeko sanoa jopa ”prosesseja”? Myös lakisääteiset velvoitteet on hoidettava.  Kuka näitä sitten kyselee? Monetkin. Nykyiset ja tulevat toivottavasti sitoutuneet työntekijät, asiakkaat, olemassa olevat ja … Lue lisää

Miten johdat vapaaehtoisjärjestössä?

Mikä motivoi vapaaehtoista, mikä työntekijää? Miksi joihinkin organisaatioihin suorastaan tunkee tekijöitä, kun toisiin heitä ei saada edes muhkealla palkkasekillä? Useimmat näistä ovat johtamiskysymyksiä, joihin ottaa kantaa Naisten Pankin Saara Lehmuskoski ja Kokoomuksen Saara-Sofia Sirén, joilla molemmilla on vankka kokemus sekä vapaaehtoisjärjestöjen johtamisesta että yrityksistä. Vapaaehtoisjärjestöön tullaan ja niissä viihdytään muutamista pääsyistä: missio on itselle merkityksellinen, … Lue lisää

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjalija Suvi Tuomikosken määrittelemästä ilmiöstä “Ammattiahdistus”. Äkkiseltään negatiiviselta kuulostava ilmiö on kuitenkin loistava toimeenpaneva voima, joka pakottaa meidät yksilöt, yritykset ja niiden kulttuurin, sekä johtamisen ja koko työelämän kehittymään. Tietokirjailija Suvi Tuomikoski sanoo, että työpaikoilla … Lue lisää

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla siitä, mihin rahaa käytetään – esimerkiksi lahjoilla omalle henkilökunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, tai vaikkapa mahdollisille uusille työntekijöille. Liike- ja henkilökuntalahjat ovat yksi yrityksen identiteetin, työnantajamielikuvan ja kulttuurin näkyvimpiä konkreettisia tekijöitä, joilla on usein euromääräistä … Lue lisää

Kategoriat #HR

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtäaikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa kilpailutekijä – nykyiset työntekijät. Tämän mahdollistaa esimerkiksi laadukas uravalmennus, sillä sen avulla voidaan tarjota yksilölle motivoiva työura, suitsia kallista vaihtuvuutta ja korvausrekrytointikierrettä, sekä parantaa johtamisen laatua tukemalla työntekijöiden omia urajohtamistaitoja. Tämän hetken merkittävimpiä työmarkkinailmiöitä ovat … Lue lisää

Löysitkö osaajasi kilpailijan riveistä?

Katoavatko osaajasi? Siltä pahasti näyttää Linkedin-uutisvirrassa aamulla 2.1.2023. Näitä päivityksiä et varmaankaan haluaisi lukea omien osaajiesi kynästä:  “I’m excited to start my new position as Chief Operating Officer at …”“I’m happy to share that I’m starting a new position as Henkilöstöpäällikkö at…”“Jännittävää, aloitan tänään palvelumuotoilijana XX:ssä!” Suunnittelematon vaihtuvuus maksaa maltaita Turha vaihtuvuus on yritykselle kallista. … Lue lisää

Epätyypilliset työsuhteet resurssoinnissa

Työnteon ja resurssoinnin mallit moninaistuvat, mihin on muutoksen sitkeimmänkin vastustajan taivuttava. Pelkkä ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, erityisesti jos haluaa onnistua osaajakisassa ja tätä kautta liiketoiminnassa. Avaimet onnistumiseen löytyvät uteliaisuudesta tutkia vaihtoehtoja, rohkeudesta kokeilla sekä kyvystä luoda merkityksellisyyttä. Sitoutumista ruokitaan luomalla yhteiset motivoivat tavoitteet – monipuolisen ja joustavan resurssoinnin toimiessa kasvun, kehityksen ja tehokkuuden mahdollistajana. … Lue lisää

Kulttuurimuutos ja miten se tehdään

On helppoa olettaa, että tarve muuttaa yrityksen kulttuuria syntyy vain liiketoiminnallisista tavoitteista. Muutosprojektin ajurina voi kuitenkin olla myös hieman ylevältä kuulostava tavoite hyvän elämän luomisesta. Miksi, miten ja millaisin tuloksin ovat muutosmatkan tehneet rakennusalan pk-yritys, rekrytoinnin mikroyritys, markkinoinnin kasvuyritys ja kansainvälinen ohjelmistoyritys? Vaikka toteutukset ovat hyvin erilaisia, niihin kaikkiin on sisäänkirjoitettu ymmärrys ihmisestä ainoana pysyvänä … Lue lisää

fi